Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Artikkelit

Järjestöleikkaukset uhkaavat ennaltaehkäisevää työtä

Keusoten vasemmiston aluevaltuustoryhmä järjesti 28.10. Nurmijärven pääkirjastossa keskustelutilaisuuden sosiaali- ja terveysalalla toimiviin järjestöihin kohdistuvista STEA-leikkauksista. Illan keskustelussa nousi vahvasti esiin huoli siitä, että järjestöiltä leikatessa ei menetetä vain yksittäisiä hankkeita tai työpaikkoja, vaan suurimmat menetykset konkretisoituvat ennaltaehkäisevään työhön, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen ja ammatillisen osaamisen katoamiseen järjestökentältä. Myös järjestöjen merkitys kansalaisyhteiskunnalle ja demokratialle nousi esiin.

Keskustelemassa olivat Mieli ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, Sininauhasäätiön Koti kaikille -projektipäällikkö Antti Kaajakari ja Keusote vasemmiston vara-aluevaltuutettu Jonna Yli-Viikari. Tilaisuuden juonsi Aki Hauru.

Järjestöiltä leikatessa lasku ja kärsimys näkyy jälkikäteen muualla

Suomen hyvinvointiyhteiskunnan yhdestä peruspilarista eli kolmannen sektorin toiminnan alaisuudessa toimivista sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä ollaan leikkaamassa STEA-rahoituksen muodossa Orpon hallituskauden aikana 50%. Mieli ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi on huolissaan leikkausten lisäksi yleisestä yhteiskuntasopimuksen purkamisesta, jossa kolmas sektori on ollut vastuussa ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja matalan kynnyksen tuessa. Aalto-Matturi muistutti, että vuonna 2022 saavutettiin parlamentaarinen yhteisymmärrys järjestöjen rahoitusmallien uudistamisesta, jossa sovittiin, että vuosina 2024-2026 rahoitukseen ei koskettaisi. Parlamentaarisesta sopimuksesta kiinni pitämisen sijaan hallitus aloitti leikkaukset jo 2025.

Keskustelijat olivat melko yksimielisiä siitä, että järjestöjen rahoitusta tarkastellaan liian helposti pelkkänä menoeränä ilman, että huomioidaan ennaltaehkäisevän työn vaikutuksia henkilöille itselleen ja koko yhteiskunnalle. Kun matalan kynnyksen tuesta leikataan, avun tarve ei katoa, vaan ongelmat voivat muuttua hoitamattomina vakavammiksi ja siirtyä myöhemmin hyvinvointialueiden kustannettavaksi ja ratkaistavaksi. Aalto-Matturi nosti esiin esimerkiksi mielenterveydellisten haasteiden yhteiskunnalliset kustannukset.

— Vuonna 2018 mielenterveys maksoi Suomen valtiolle 11 miljardia euroa, eli vajaat 5,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämän jälkeen mielenterveyden indikaattorit ovat menneet huonompaan suuntaan, mutta vaikka emme huomioisi tätäkään, olisi vastaava osuus bruttokansantuotteista nyt jo noin 16 miljardia. Näitä lukuja ei korjata leikkaamalla, vaan huolehtimalla ennaltaehkäisystä, matalan kynnyksen tuesta ja oikea-aikaisista palveluista, Aalto-Matturi kiteytti.

Sininauhasäätiön Koti kaikille -projektipäällikkönä toimiva Antti Kaajakari kuvasi vastaavaa ongelmaa päihdetyön näkökulmasta. Hän nosti esiin leikkausten kanssa painivien järjestöjen yleishallinnollisten töiden lisääntymistä kohtaavan työn kustannuksella, kun rahoitushakemuksia lähdetään tekemään useammalle taholle toiminnan ylläpitämiseksi. Kaajakari kertoi tapauksesta, jossa Sininauha-toiminnan alaisuudessa toimivalta nuoria päihdekäyttäjiä auttaneelta Nuoli-palvelulta jouduttiin vuonna 2025 leikkausten vuoksi sulkemaan ovet kuukaudeksi. Nuoli tarjoaa Helsingissä paikkoja miltä tahansa hyvinvointialueelta tuleville nuorille päihdekäyttäjille. 

— Nyt kyse on leikkausten mittakaavasta ja aikataulusta. STEA-avustukset puolittuvat tämän hallituskauden aikana, eli totta kai se on valtava katastrofi ihmisille. Järjestökenttä on pääsääntöisesti kohtaavaa työtä, mutta tärkeää on myös edunvalvontatyö, joka auttaa saamaan ääntä kuuluviin yhteiseen keskusteluun. Jos tämä ääni vaimenee, se helpottaa jatkossa leikkausten tekemistä, Kaajakari tiivisti.

Ammattilaiset rakentavat toimintaa, jota vapaaehtoiset tukevat

Keusote vasemmiston vara-aluevaltuutettu ja sosiaalihuollon asiantuntija Jonna Yli-Viikari nosti esiin järjestöihin kohdistuvien leikkausten epäinhimillisen aikataulun. Monille järjestöille selvinnee vasta joulukuussa, miten tammikuussa on varaa jatkaa toimintaa. Aalto-Matturi kertoi tästä syystä monen järjestön irtisanoneen ennakkoon työntekijöitään, sillä puolen vuoden irtisanomisella ei voida alkaa säästää vasta tammikuussa.

Irtisanotut työpaikat tulevat näkymään monissa järjestöissä myös vapaaehtoisten määrän vähentymisessä, sillä vapaaehtoiset tarvitsevat rekrytointia, koulutusta, työnohjausta ja jatkuvaa ammatillista tukea. Toimintaan tarvitaan myös tiloja ja välineitä. Aalto-Matturi nosti esiin Mieli ry:n kriisipuhelintoiminnan, jossa vastataan vuosittain 110 000 puheluun. Noin puolet vastaajista on vapaaehtoisia. Kaajakari huomautti, ettei vapaaehtoiset voi korvata esimerkiksi ammatillista sosiaalityötä. Yli-Viikari nosti esiin järjestöjen arvostuksen valtakunnallisissa kriiseissä, kuten koronan tai suuronnettomuuden aikana, mutta huomautti monen unohtavan järjestöjen tekevän merkityksellistä työtä vuoden jokaisena päivänä.

Järjestöt uudistuksen ja tulostavoitteellisten mittareiden ristipaineessa

Keskustelijat eivät kiistäneet sitä, etteikö järjestökentän toimintatapoja voisi uudistaa. Keskustelijat olivat melko yksimielisiä siitä, että rahoituksen pitäisi mahdollistaa nykyistä joustavammin resurssien kohdentaminen sinne, missä järjestössä tiedetään niille olevan todellista tarvetta. Myös järjestöjen kyky tarkastella omia rakenteitaan kriittisemmin nähtiin mahdollisuutena. Ongelmia järjestökentän muutoksissa herätti lähinnä näiden uudistusten pakotettu nopea aikataulu ja leikkausten koko.

Yli-Viikari kiteytti riskin toteamalla, että muutostöiden aikana on olemassa todellinen vaara sille, että “asiakkaat tippuvat kuiluihin”. Jos järjestöjen nyt hoitama työ loppuu, tarve ei katoa, vaan se voi tulla myöhemmin vastaan hyvinvointialueilla raskaampina palveluina ja suurempina kustannuksina. Kaajakari muistutti, että ennaltaehkäisevien toimien kustannuksia voi olla vaikea laskea, sillä määrällisten tavoitteiden hakeminen saattaa ohjata vääränlaiseen toimintaan.

— Joskus on ollut paineita laskea kuinka monta asiakasta kohtaamme, vaikka todellisuudessa joskus pitää kulkea jonkun asiakkaan mukana neljä tuntia varmistamassa se, että hän saa todellista apua. Jos puhumme vain pisteistä, saatetaan sillä tehdä tehotonta lopputulosta, Kaajakari totesi.

Keskustelun keskeisimmiksi viesteiksi nousi se, ettei järjestöleikkauksissa ole kyse vain järjestöjen tulevaisuudesta, vaan siitä, millä tavoin yhteiskunta pyrkii ehkäisemään ongelmia, järjestämään oikea-aikaista apua ja varmistamaan, että päätöksenteossa kuuluu myös heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni.