Ter­vey­den­huol­lon asia­kas­mak­su­ja on alen­net­ta­va

Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu raskaudenkeskeytyksistä perittävistä asiakasmaksuista. Aborttiin liittyvistä terveydenhuollon käynneistä voidaan periä asiakasmaksuja jo nykyisin, joten abortti ei olisi tulossa ensimmäistä kertaa maksulliseksi. Hallituksen esitys toisi kuitenkin käyttöön uuden leikkaus- ja toimenpidemaksun ja johtaisi raskaudenkeskeytyksissä erilaiseen maksukohteluun sen mukaan, millä perusteella keskeytys tehdään.

Kirurgiselle raskaudenkeskeytykselle uusi hintalappu

Terveydellisellä perusteella tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä uutta maksua ei perittäisi, mutta muulla perusteella tehtävästä kirurgisesta keskeytyksestä voisi joutua maksamaan noin 257 euroa. Tällainen erottelu on ongelmallinen sekä yhdenvertaisuuden että itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Raskaudenkeskeytys on terveydenhuoltoa. Asiakasmaksujärjestelmällä ei pitäisi arvottaa sitä, millä perusteella ihminen käyttää laissa turvattua oikeuttaan raskauden keskeyttämiseen.

Erottelu tuntuu erityisen ristiriitaiselta siksi, että vuonna 2023 voimaan tulleella aborttilain uudistuksella nimenomaan vahvistettiin raskaana olevan itsemääräämisoikeutta. Raskaus voidaan nykyisin keskeyttää raskaana olevan omasta pyynnöstä 12. raskausviikon loppuun saakka ilman, että hänen tarvitsee perustella päätöstään. On erikoista rakentaa asiakasmaksujärjestelmään keskeytyksen perusteeseen liittyvää erottelua vain muutama vuosi tämän uudistuksen jälkeen.

Oikeus terveydenhuoltoon ei saa riippua asiakkaan maksukyvystä

Maksu kohtelee ihmisiä eri tavoin myös heidän taloudellisen tilanteensa perusteella. Hyvätuloiselle 257 euroa voi olla kohtuullinen meno, mutta pienituloiselle, opiskelijalle tai muuten vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevalle se voi olla merkittävä summa.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella erikoissairaanhoidon palveluista vastaa HUS-yhtymä, joten Keusoten aluevaltuusto ei päätä HUSin raskaudenkeskeytyksistä perimistä maksuista. Keskustelu nostaa kuitenkin esiin aborttimaksua laajemman kysymyksen:

Kuinka paljon Suomessa on hyväksyttävää periä ihmisiltä siitä, että he tarvitsevat terveydenhuoltoa?

Asiakasmaksut kohdistuvat ihmisiin, jotka tarvitsevat palveluja. Mitä enemmän sairastat tai tarvitset apua, sitä suuremmaksi myös maksurasitus voi muodostua. Samalla sairastaminen voi jo itsessään heikentää toimeentuloa ja vaikeuttaa elämäntilannetta. Siksi asiakasmaksut ovat epäoikeudenmukainen tapa rahoittaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen suunta on ollut päinvastainen. Terveydenhuollon asiakasmaksuja on hallituskaudella korotettu voimakkaasti, ja nyt maksuja ollaan edelleen korottamassa ja laajentamassa. Samalla hyvinvointialueiden edellytetään kattavan kertyneet alijäämänsä nopealla aikataululla.

Muodollisesti hyvinvointialueet päättävät monista asiakasmaksuistaan itse lainsäädännön asettamissa rajoissa. Käytännössä tiukka rahoitus ja alijäämien kattamisvelvoite jättävät maksujen alentamiseen hyvin vähän taloudellista liikkumavaraa. Myös Keski-Uudellamaalla on päädytty perimään lainsäädännön mahdollistamia enimmäismaksuja.

Keski-Uudenmaan Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän mielestä asiakasmaksuja on alennettava ja terveyspalvelujen maksuttomuutta laajennettava

Vasemmistoliiton tavoitteena on, että asiakasmaksuja alennetaan asteittain ja palvelujen maksuttomuutta laajennetaan. Terveydenhuollon rahoituksen pitää perustua ensisijaisesti verotukseen, jossa maksu määräytyy maksukyvyn mukaan, ei siihen, kuka sattuu sairastumaan tai tarvitsemaan hoitoa. Myös asiakasmaksulainsäädäntöä on kehitettävä. Sosiaalihuollon maksut ja terveydenhuollon tulosidonnaiset maksut on tietyissä tilanteissa alennettava tai jätettävä perimättä, jos niiden maksaminen vaarantaa ihmisen tai perheen toimeentulon.

Terveydenhuollon tasasuuruisissa maksuissa vastaava käytäntö riippuu kuitenkin hyvinvointialueen omasta päätöksestä. Keski-Uudellamaalla otettiin viime vuonna tärkeä askel oikeaan suuntaan. Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti valtuutettumme Johanna Jokisen muutosesityksen, jonka seurauksena myös terveydenhuollon tasasuuruiset asiakasmaksut sisällytettiin Keusoten maksujen alentamis- ja perimättäjättämismenettelyyn. Näitä maksuja voidaan nyt yksilöllisen arvion perusteella alentaa tai jättää kokonaan perimättä, jos niiden maksaminen vaarantaisi asiakkaan tai perheen toimeentulon. Tämän ei kuitenkaan pitäisi riippua siitä, millä hyvinvointialueella ihminen asuu. Mahdollisuus tasasuuruisen terveydenhuollon asiakasmaksun alentamiseen tai perimättä jättämiseen toimeentulon vaarantuessa pitäisi turvata asiakasmaksulaissa kaikkialla Suomessa.

Aborttimaksusta käytävä keskustelu on siis osa paljon suurempaa kysymystä. Haluammeko terveydenhuoltoa, jossa yhä useammalle hoidolle asetetaan hintalappu, vai järjestelmän, jossa jokainen saa tarvitsemansa hoidon taloudellisesta tilanteestaan riippumatta. Sairastaminen tai terveydenhuollon tarvitseminen ei saa olla taloudellinen rangaistus.