Nykyisessä järjestöjen rahoituksesta käytävässä keskustelussa on syytä palauttaa mieleen, miten nykyiseen järjestelmään on päädytty. Järjestörahoituksen kannalta on tapahtunut kaksi merkittävää uudistusta, mitkä nyt jälkikäteen voi sanoa järjestön rahoituksen kannalta haitallisiksi.
RAY:stä Veikkauksen kautta valtion budjettiin
Raha-automaattiyhdistys (RAY) perustettiin rahoittamaan sosiaali- ja terveysalan yleishyödyllistä toimintaa. Vuosikymmenten ajan RAY:n pelituotoilla tuettiin järjestöjä, joiden työ edisti ihmisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Siksi RAY:n nimi elää yhä ihmisten puheissa, vaikka sen toiminta päättyi jo vuoden 2016 loppuun.
Vuoden 2017 alussa RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistettiin yhdeksi valtion kokonaan omistamaksi rahapeliyhtiöksi, Veikkaus OY:ksi. Samalla RAY:n avustustoiminta siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen perustetulle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle eli STEAlle. Uudistuksen taustalla oli tavoite vahvistaa suomalaista rahapelien yksinoikeusjärjestelmää ja turvata rahapelituottojen käyttö yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Petteri Orpo toimi tuolloin sisäministerinä Sipilän hallituksessa. Hän puolusti rahapeliyhtiöiden yhdistämistä ja perusteli uudistusta Ylen haastattelussa syyskuussa 2015 näin: ”Reilusti yli miljardi euroa tuloutetaan suomalaiseen hyvinvointiin, ja sen haluamme turvata.” Lausunto kiteytti uudistuksen keskeisen perustelun. Rahapelijärjestelmää haluttiin uudistaa, mutta samalla oli tarkoitus turvata tuottojen käyttö suomalaisen hyvinvoinnin hyväksi.
Vuonna 2024 tapahtui kuitenkin seuraava merkittävä muutos, kun rahapelituotot siirrettiin valtion talousarvion kautta käsiteltäviksi. Yhteys rahapelituottojen ja järjestöille jaettavien avustusten välillä katkesi. Järjestöjen rahoitus tuli näin aiempaa suoremmin osaksi valtion yleistä budjettipolitiikkaa ja sen säästöpäätöksiä.
Rahoituksesta säästökohteeksi
Järjestökentällä pelättiin, että budjettirahoitus toisi poliittisen pelin rahoitukseen. Myös säästötoimia pelättiin. Pelko on näyttäytynyt todeksi.
Vuonna 2024 STEA-avustuksia myönnettiin noin 383 miljoonaa euroa, kun vuonna 2026 vastaava summa oli enää noin 274 M€. Avustusten määrä jatkaa laskua, sillä kehysriihessä vuodelle 2027 avustuksia päätettiin jakaa noin 190 M€. Muutaman vuoden aikana avustukset tippuvat puoleen.
Budjetti ei ole vain numeroita. Leikkaukset vaikuttavat järjestöjen mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä, ehkäistä syrjäytymistä, tukea omaisia, edistää terveyttä ja tavoittaa niitä, jotka jäävät helposti julkisten palveluiden ulkopuolelle. Järjestöjen työ voi myös täydentää julkisia palveluja ja tarjota matalan kynnyksen apua tilanteissa, joissa ihminen ei muuten saa tarvitsemaansa tukea.
Kun rahoitus vähenee, vaikutukset eivät välttämättä näy heti valtion budjetissa säästön vastapuolella. Ne voivat näkyä myöhemmin kasvavana avuntarpeena, yksinäisyytenä, palvelujen ulkopuolelle jäämisenä ja kuormituksen lisääntymisenä muualla yhteiskunnassa.
Miksi järjestöjen rahoitus nähdään nyt uutena menona?
Kokoomus ja perussuomalaiset ovat jälleen hallituksessa, ja Petteri Orpo toimii pääministerinä. Samalla järjestöjen rahoitusta käsitellään keskustelussa yhä useammin menona, jota voidaan supistaa osana valtiontalouden sopeuttamista.
Siksi on aiheellista kysyä: jos rahapelijärjestelmän uudistamisella haluttiin turvata rahapelituottojen käyttö suomalaisen hyvinvoinnin hyväksi, miksi järjestöjen julkinen rahoitus näyttäytyy nyt niin helposti irrallisena ja tarpeettomana valtion menona?
Järjestöjen rahoituksesta pitää voida keskustella kriittisesti. Avustusten vaikuttavuutta on arvioitava, toiminnan tuloksista on saatava tietoa ja STEAn ohjausta sekä avustusten kohdentamista voidaan kehittää. Julkisen rahan käytöltä on perusteltua edellyttää läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta.
Keskustelussa ei kuitenkaan pidä unohtaa, ettei nykyinen järjestelmä syntynyt itsestään. Se rakennettiin poliittisilla päätöksillä, joiden tavoitteena oli turvata rahapelituottojen käyttö yleishyödylliseen toimintaan. Petteri Orpo oli yksi tämän uudistuksen aikaisista keskeisistä poliittisista toimijoista.
Järjestöjen rahoitus ei ole vain yksi menoerä muiden joukossa. Se on myös kysymys siitä, millaista vastuuta yhteiskunta kantaa ihmisistä, jotka tarvitsevat apua, tukea ja mahdollisuuden osallistua.
Orpo, muistatko vielä, mitä rahapelijärjestelmän uudistuksella haluttiin turvata?
Jonna Yli-Viikari
Kirjoittaja on vasemmistoliiton vara-aluevaltuutettu